Tansanian tuholaiset Keniassa

Terveisiä Nairobista. Hetken ankaran pohdinnan ja keskustelun seurauksena totesimme, että lukijoiden mukavuudeksi ja ajan säästämiseksi on mukavampi lyödä kaksi tyhmää päätä (Lauran mukaan vain yksi tyhmä) yhteen ja kirjoittaa tätä blogia yhdessä. Ei tarvitse kenenkään sitten lukea kahta tarinaa siitä, kuinka lentokoneessa edessämme istuvat venäläiset herrasmiehet sikamaisella röhönaurullaan pitivät koko lentokoneen sakkia hereillä ja vaivihkaa varastelivat tarjoiluvaunusta kaljaa. Eikä siitä, kuinka ensin lennosta väsyneinä ja ärtyneinä odotimme ensin reilun tunnin viisumien saamista, ja kun pääsimme vihdoin taksilla camping-alueelle, vastassa meitä oli kyllä ihan mukava, kahden hengen teltta - ainoana ongelmana, että se oli sijattu yhdelle hengelle. Toisaalta yhdessä kirjoittamalla teksteihin saa lisättyä joitain juttuja, mitä toinen ei välttämättä muistaisi kirjoittaa. Hyvä näin!

Nairobiin olemme siis päässeet hyvin perille, rinkat mukaan lukien, ja majoitumme Nairobin keskustasta kolme kilometriä sijaitsevalla camping-alueella, Jonesille tuttu jo viime vuodesta. Ensimmäinen yö teltassa oli aika syvältä; juuri, kun ennen viittä oli saamassa unenpäästä kiinni, alkoivat huutaa ensin imaamit ja sitten linnut. Lauralla eivät korvatulpat meinanneet pysyä, eikä nukkumista helpota yhtään vieressä maata röhnöttävä, (muka) äänekäs ukonrötkäle. Seuraavaksi yöksi saimme onneksi jo toisenkin patjan.

Ensimmäinen päivä meni ihmetellessä Nairobin keskustaa ja sen laitamia, sekä paikalliseen, matelevaan ja organisoimattomaan elämäntyyliin totutellessa. Liikenne oli aivan yhtä kaoottista kuin viimekin vuonna, ja ainakin Laura oli ja on edelleen siitä jonkin asteen kulttuurishokissa. Shokeeraavaa oli myös se, kun näimme kenialaisen pika-/kestävyysjuoksijan/ammattivarkaan tosi toimissa erään kauppakeskuksen kohdalla. Suhaus kävi vaan, kun kaveri juoksi kauppakeskuksen ovista keskelle Nairobin kaoottista liikennettä toisen, ilmeisesti varastetun tavaran edellisen omistajan juostessa vähintään yhtä lujaa perässä. Muuten on kyllä ollut turvallinen olo, niin itsemme kuin tavaroidemme suhteen. Kävimme syömässä paikallisessa ravintolassa (sukumawikia riisillä ja ranskalaisia ja kanaa), sekä ikäänkuin traditioon kuuluen maata löllöttelimme Nairobin keskuspuistossa puiden alla juoden paikallista inkiväärilimpparia. Puistossa oli myös jonkinsortin lastenkarnevaalit, ja puisto oli lapsiperheiden lisäksi täynnä kameleita, hevosia, roskia, polkuautoja, ilmapalloja sekä evankelista, jonka herätyshuudot kaikuivat varmasti kaikille puistossa olijoille. Käveltyä tuli enemmän kuin normaalisti puolessa vuodessa, kun Joonas "matkaopas" Hakalan kerrassaan säkenöivän suuntavaiston avulla kävelymatka keskustasta takaisin kämpille öbauttiarallaa tuplaantui. Illalla molemmat olivat sen verran poikki, että uni tuli suihkun jälkeen jo kahdeksan maissa.

Toinen päivä seurasi pitkälti ensimmäisen kaavaa, mutta tänään saimme Nairobin keskustassa kokea sen, mitä on olla turisti; jokainen tyrkyttää omia safareitaan, turisti-infojaan, ravintoloitaan, yms.. Muutama kaiffari lähti meidän messiin Masai-markkinoille, yrittäen saada meidät ostamaan noin omakotitalon arvon edestä turistitilpehööriä. Laura osti laukun, jonka hinnasta saikin kamppailla hyvän tovin. Sattuipa neniemme eteen myös mielenkiintoinen, jokseenkin inhottava välikohtaus, jota seurasimme ravintolan parvekkeelta. Ilmeisesti mielenterveydellisistä, mutta myös fyysisistä rajoitteista kärsivä nuorukainen päätti heittää vähän hiekkaa erään liikkeen ovesta sisään (emme tiedä, oliko aiemmin tapahtunut jotain, mutta tämä oli ensimmäinen asia jonka me näimme). Sen jälkeen alkoi hulabaloo, missä poika kaadettiin poliisin toimesta katuun, jossa ensin poliisi, sitten liikkeen omistaja ja vielä kolmas osapuoli kävivät vuoronperään potkimassa poikaa pitkin kehoa. Tämä sai itkettyä itsensä irti tilanteesta, mutta pikkuriikkisen provosoivasti sylkäisi poliisia naamalle. Tästä lähti uusi takaa-ajo, jonka lopputulosta emme nähneet. Tilanne herätti molemmissa aika vahvoja tuntemuksia, sillä eihän sitä ole länsimaalaisnuoriso tottunut siihen, että poliisi potkii mielenterveysongelmaisia keskellä katua ja päivää.

Tänään päätimme, että olemme vielä huomisen Nairobissa ja torstai-aamuna lähdemme bussilla kohti Tansaniaa. Kiberan slummi jää levottomuuksien takia kiertämättä, joten Nairobin toinen puoli kaiken keskustassa näyttäytyvän vaurauden rinnalla jää tällä kertaa näkemättä. Keskiviikkopäivänä olisi tarkoitus ottaa lungisti ja suunnitella tulevaa nauttien samalla camping-alueen upeasta puutarhasta ja auringon lämmöstä, joten seuraavat terveiset ehditään kiireiltämme juuri ja juuri kirjoitella vasta Tansanian puolelta loppuviikosta.

Toivottavasti Suomessa on hyvät hiihtokelit.

Juanes ja Laula tai Raura (paikallisilla on hieman vaikeuksia Lauran nimen ääntämyksessä)