Aika menee järkyttävää vauhtia eteenpäin. Ja vaikka päivistä ei muuten tahdokaan oikein selvillä pysyä, onneksi viikoittain prikulleen sama ruokalista kertoo, että koska illalliseksi oli riisiä, kanaa, pinaattihöystöä ja minibanaaneja, on sunnuntai ja seuraavana aamuna olisi taas mentävä töihin. Viikonlopun aloituksesta hyvä muistineppari on perjantain illallinen; ugalia ja papukastiketta, jolloin mzunguhousessa ei illallisaikaan voi nähdä yhtäkään mzungua – tunnelma on siis harras ja hiljainen ja keittäjillä vapaailta.
Ruokalista on jo ehtinyt toistua kolme ja puoli kertaa, joten kohta olemme olleet jo kuukauden Moshissa. Viime viikolla ehtikin jo tapahtua kaikenlaista. Maanantaina Laura alkoi voida pahoin, ja tiistaina kävimme malariatestissä (joka osoittautui onneksi negatiiviseksi). Molemmat olimme siis tiistain pois töistä, ja vaikka Lauran olo jo tiistai-iltaa kohti kohenikin, hän lepäsi vielä keskiviikon. Torstai ja perjantai menivät rutiininomaisesti töissä, kaupungilla ja kämpillä hengaillessa (huomhoxhox. myös Suomeen skypeteltiin perhe Honkamäelle, sekä herroille Mustoselle ja Huhtaniemelle). Mikäpä parasta, torstaina raskaan työn raatajia odotti miellyttävä yllätys kämpillä; meidän ilmastointilaitteemme oli korjattu! Helpottaa muuten jonkun verran nukkumista, etenkin alkuyöstä.
Ruokalista on jo ehtinyt toistua kolme ja puoli kertaa, joten kohta olemme olleet jo kuukauden Moshissa. Viime viikolla ehtikin jo tapahtua kaikenlaista. Maanantaina Laura alkoi voida pahoin, ja tiistaina kävimme malariatestissä (joka osoittautui onneksi negatiiviseksi). Molemmat olimme siis tiistain pois töistä, ja vaikka Lauran olo jo tiistai-iltaa kohti kohenikin, hän lepäsi vielä keskiviikon. Torstai ja perjantai menivät rutiininomaisesti töissä, kaupungilla ja kämpillä hengaillessa (huomhoxhox. myös Suomeen skypeteltiin perhe Honkamäelle, sekä herroille Mustoselle ja Huhtaniemelle). Mikäpä parasta, torstaina raskaan työn raatajia odotti miellyttävä yllätys kämpillä; meidän ilmastointilaitteemme oli korjattu! Helpottaa muuten jonkun verran nukkumista, etenkin alkuyöstä.
Lauantaiaamuna lähdimme heti aamiaisen jälkeen kävelemään bussiasemalle, josta sitten Bob Marley-kuvitetulla pikkubussilla Arushaan, tarkemmin Arushan kunniakonsulaattiin, äänestämään. Kunniakonsulaatti hankki meille kyydin bussipysäkiltä itse äänestyspaikalle, jossa suoritettuamme kansallisvelvollisuutemme hörpimme vaalikahvit (ja vieläpä maidolla) ja höpöttelimme paikalle tulleiden muutaman suomalaisen kanssa. Kiertelimme muutaman tunnin Arushan keskustassa syöden lounaan ja katsellen hetken FA Cupia paikallisessa urheilubaarissa. Illalliselle tulimme takaisin Moshiin, ja vielä myöhemmin illalla tapasimme erään paikallisen ystävämme lähikuppilassa.
Sunnuntai oli pyhitetty lepäämiselle, upeille maisemille sekä paikallisille herkuille. Kymmenen aikaan aamulla lähdimmemzunguhouselta taksilla kohti Urun kylää, joka sijaitsee reilun kymmenen kilometrin päässä Moshin keskustasta. Tie on erittäin huonokuntoinen ja etenkin loppumatkasta melko jyrkkää nousua, joten automatka kestää vajaan tunnin suuntaansa. Päästyämme Uruun hyppäsimme pois taksista ja lähdimme ”oppaan” kanssa käpöttelemään upeiden maisemien välissä puikkelehtivaa polkua kohti Urun vesiputousta. Virtaava vesi oli – no, jos ei jäistä niin ainakin virkistävää. Lööbailimme putouksen kupeessa parisen tuntia nauttien auringonpaisteesta ja retkilounaasta, jonka ystävämme oli meille järjestänyt. Ainoa miinus oli, että Lauran kamerasta alkoi akku vedellä viimeisiä jo reissun alkuvaiheessa, joten videot tuolta reissulta jäivät valitettavasti saamatta.Löhöttyämme ja syötyämme lähdimme kävelemään takaisin päin, ja pienessä kylän menomestassa saimme maistaa omatekoista banaaniolutta, jota kumpikaan meistä ei varmasti olisi saanut lasillistakaan alas - puhumattakaan kahden litran ämpärillisestä, josta tämä kyseinen herkku tarjoiltiin. Kyseessä on erittäin epämääräisen näköinen, paakkurainen yhdistelmä käynyttä banaanimehua, vettä ja sokeria. Hyi. Banaaniviini oli sen sijaan parempaa. Samaisen baarin pihalla meille esitettiin perinteistä chagga-tanssia, jonka laatuun saattoi vaikuttaa tanssijoiden (ainakin osan) vahva humalatila. Ei mikään silmiä hyväilevä kokemus, mutta toisaalta ei lähestulkoonkaan verrattavissa siihen, mitä lähes jokainen kännisten tanssitaiturien paratiisi Suomessa voi katsojille tarjota. Niin; upeat maisemat, banaaniolut ja –viini, paikallinen tanssi…Ja mitäpä vielä?
Kahvia. Pari kuppia parasta ikinä maistamaani kahvia (tämä on vain Juaneksen hehkutus, Laura kun ei kahvista niin välitä. Tosin hänkin maistoi, ja hampaat irvessä joi oman kupinpohjansa tyhjäksi) lähes hampaattoman, mutta niin sympaattisen papparaisen valmistamana.Kulinaristinen makunautinto, joka kyllä pieksää Juhlamokan ihan mennen tullen. (On kyllä otettava huomioon, että vertailukohteena täällä ei suinkaan ole Juhlamokkaa vaan Africafe-pikakahvimössöä.) Ja oli oikeastaan ihan mielenkiintoista kokea valmistuskin paikalliseen tapaan; ensiksi papujen paahtaminen kattilassa, sitten paahdettujen papujen murjominen hervottomalla puunuijalla ja niiden sekoittaminen kuuman veden kanssa, ja haistaa tuoreen kahvin tuoksu. Vaikka onhan se Moccamasterilla ja valmiilla Pressapuruilla himppusen verran helpompaa.
Meidän puutarhuristamme on alkanut löytyä uusia, veikeitä puolia. Päivisin niin ujo ja hiljainen, nuori rastapää ei juuri puhu eikä pukahda, mutta vietettyään alkuillan poissa kämpiltä hänet saa nauraa räkättämään yhdellä sanalla.Se hymy ei hetkessä häviäkään, ja toisaalta onhan se hyvä että töissäkin voi olla hauskaa. Kaiken lisäksi viimeisten päivien aikana Pajaripaavo, joksi hänet olemme ristinneet, on ruvennut yökastelijaksi. Parina iltana, kello lähempänä kahtatoista, olemme havahtuneet siihen, että Pavetepastelee puutarhaletkunsa kanssa, kastelee nurmikkoa, kasveja ja meidän mökkimme seiniä pihalla. Aamulla, kun olemme lähteneet aamupalalle, sandaalimme ovat lilluneet vesilätäkössä ja nurmikko on lainehtinut vedestä. Sellainen se on, meidän oma Paavomme!
Sunnuntai oli pyhitetty lepäämiselle, upeille maisemille sekä paikallisille herkuille. Kymmenen aikaan aamulla lähdimmemzunguhouselta taksilla kohti Urun kylää, joka sijaitsee reilun kymmenen kilometrin päässä Moshin keskustasta. Tie on erittäin huonokuntoinen ja etenkin loppumatkasta melko jyrkkää nousua, joten automatka kestää vajaan tunnin suuntaansa. Päästyämme Uruun hyppäsimme pois taksista ja lähdimme ”oppaan” kanssa käpöttelemään upeiden maisemien välissä puikkelehtivaa polkua kohti Urun vesiputousta. Virtaava vesi oli – no, jos ei jäistä niin ainakin virkistävää. Lööbailimme putouksen kupeessa parisen tuntia nauttien auringonpaisteesta ja retkilounaasta, jonka ystävämme oli meille järjestänyt. Ainoa miinus oli, että Lauran kamerasta alkoi akku vedellä viimeisiä jo reissun alkuvaiheessa, joten videot tuolta reissulta jäivät valitettavasti saamatta.Löhöttyämme ja syötyämme lähdimme kävelemään takaisin päin, ja pienessä kylän menomestassa saimme maistaa omatekoista banaaniolutta, jota kumpikaan meistä ei varmasti olisi saanut lasillistakaan alas - puhumattakaan kahden litran ämpärillisestä, josta tämä kyseinen herkku tarjoiltiin. Kyseessä on erittäin epämääräisen näköinen, paakkurainen yhdistelmä käynyttä banaanimehua, vettä ja sokeria. Hyi. Banaaniviini oli sen sijaan parempaa. Samaisen baarin pihalla meille esitettiin perinteistä chagga-tanssia, jonka laatuun saattoi vaikuttaa tanssijoiden (ainakin osan) vahva humalatila. Ei mikään silmiä hyväilevä kokemus, mutta toisaalta ei lähestulkoonkaan verrattavissa siihen, mitä lähes jokainen kännisten tanssitaiturien paratiisi Suomessa voi katsojille tarjota. Niin; upeat maisemat, banaaniolut ja –viini, paikallinen tanssi…Ja mitäpä vielä?
Kahvia. Pari kuppia parasta ikinä maistamaani kahvia (tämä on vain Juaneksen hehkutus, Laura kun ei kahvista niin välitä. Tosin hänkin maistoi, ja hampaat irvessä joi oman kupinpohjansa tyhjäksi) lähes hampaattoman, mutta niin sympaattisen papparaisen valmistamana.Kulinaristinen makunautinto, joka kyllä pieksää Juhlamokan ihan mennen tullen. (On kyllä otettava huomioon, että vertailukohteena täällä ei suinkaan ole Juhlamokkaa vaan Africafe-pikakahvimössöä.) Ja oli oikeastaan ihan mielenkiintoista kokea valmistuskin paikalliseen tapaan; ensiksi papujen paahtaminen kattilassa, sitten paahdettujen papujen murjominen hervottomalla puunuijalla ja niiden sekoittaminen kuuman veden kanssa, ja haistaa tuoreen kahvin tuoksu. Vaikka onhan se Moccamasterilla ja valmiilla Pressapuruilla himppusen verran helpompaa.
Meidän puutarhuristamme on alkanut löytyä uusia, veikeitä puolia. Päivisin niin ujo ja hiljainen, nuori rastapää ei juuri puhu eikä pukahda, mutta vietettyään alkuillan poissa kämpiltä hänet saa nauraa räkättämään yhdellä sanalla.Se hymy ei hetkessä häviäkään, ja toisaalta onhan se hyvä että töissäkin voi olla hauskaa. Kaiken lisäksi viimeisten päivien aikana Pajaripaavo, joksi hänet olemme ristinneet, on ruvennut yökastelijaksi. Parina iltana, kello lähempänä kahtatoista, olemme havahtuneet siihen, että Pavetepastelee puutarhaletkunsa kanssa, kastelee nurmikkoa, kasveja ja meidän mökkimme seiniä pihalla. Aamulla, kun olemme lähteneet aamupalalle, sandaalimme ovat lilluneet vesilätäkössä ja nurmikko on lainehtinut vedestä. Sellainen se on, meidän oma Paavomme!
 |
| Urun putous |
 |
| Kahvipapuja |
Laura kirjoittelee sairaalasta lähipäivinä.
Kiitos ja kuulemiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti