Piiri pieni pyörii

, lapset siinä hyrii. Selvä juttuhan se on, mutta sanottakoon ääneen; jopa Suomessa pahimmat juorupiirit ja parhaimmat juorukellot löytyvät sosiaalialalta - etenkin, kun kyseessä on esimerkiksi lastentarha tai lastenkoti. Päiväkodeissa juorua riittää niin lapsista kuin lasten vanhemmistakin, kuinka jonkun äiti ei hae lastaan sovittuun aikaan, antaa lapsensa katsoa väkivaltaisia lastenohjelmia ja kiroilla, ja vielä polttaa tupakkaakin sisällä. "Jälkensä on jättäny", ja sitten juorutaan jo lapsesta. Siitä, kuinka hän ei tottele tätejä eikä pysy kurissa, ei halua leikkiä nössöjen ja rillipäiden kanssa eikä varsinkaan mennä päiväunille kesken hyvien sotaleikkien. That's how it goes! Työntekijöiden infovihkoon kirjoitetaan, että tätä ja tätä lasta ei haettu taaskaan ajoissa, liekkö äiti ollut krapulassa vai eikö penska muuten vain kiinnosta. Ja sitä sitten päivitellään jo muidenkin lasten vanhemmille; kun ei lapsista huolehdita eikä heitä osata kasvattaa, mihin tämä maailma on menossa ja mitähän noistakin riiviöistä tulee. Facebook-vallankumouksen aikana työntekijät ja lasten vanhemmat alkavat pitää juorupiiriä internetin ihmeellisessä maailmassa, ja kohta huonoista vanhemmista ja vielä huonommista ja hirveimmistä lapsista tietää koko naapurusto ja viikon päästä koko kaupunki. Sen jälkeen päivitellään paikallislehden tekstiviestiosastolla, että voivoi noita nykyajan vanhempia, kun ollaan kaksitoista tuntia päivässä töissä, sitten "yksille" nollaamaan ja kännissä kotiin, samaan aikaan kun kymmenvuotiaat pojanklopit availevat ensimmäisiä keskikaljoja autiotalon takana tai laavulla. Ja toisaalta, kyllä myös juorut "huonoista" päiväkodeista ja "huonoista" tarhantäteistä leviävät melko vikkelään.

Meidän ensimmäinen työviikkomme Tammikuussa meni oikein mukavasti, ja vaikka töissä välillä oli tylsää, pidimme Msamariaa oikeasti ihan hyvänä paikkana - ainakin parempana kotina kuin katu. Juoruilu on todellakin ollut meidän etumme; kuinka paljon rahaa olisimmekaan voineet laittaa suden suuhun, jos emme olisi kuulleet niitä uskomattomilta kuulostavia kauhutarinoita työpaikastamme. Ja nyt sen tajuaa; kun kaupungilla kysyy paikalliselta ihmiseltä, että tietääkö hän kyseisen keskuksen, reaktio on aina sama; aluksi he sanovat varovasti "kyllä", ja katsovat kysyvästi. Sitten kysymme, mitä mieltä he mahdollisesti ovat paikasta, ja yleensä reaktio on "emmä tiedä... en oikein osaa sanoa". Sitten, kun kerromme tietävämme paikan olevan oikeastaan läpimätä, korruptoitunut ja lapsille ehkä huonoin paikka ikinä, he helpottuvat ja kertovat että "niin, jotkut täällä vaan haluavat tehdä bisnestä lapsilla". Jokainen täkäläinen tietää paikan, ja aina negatiivisessa valossa. Jos ei, niin he ovat todennäköisesti Lihapullan ystäviä (toivon hartaasti, ettei sellaisia ole). On tavallaan todella siistiä, kun tietää paikan olevan aivan läpimätä skämmi, että melkein joka päivä kuulee siitä lisää todisteita ja juoruja. Vaikka ne usein tuntuvatkin todella ikäviltä, esimerkiksi lastenhakkaamistarinat. Belgialaiset ystävämme, jotka ovat olleet vapaaehtoisina Msamariassa kahdeksan kuukautta, saivat kuulla juoruja, että he olisivat maanneet lasten kanssa keskuksessa. Ja tämä vain siksi, että he alkoivat pikkuhiljaa hahmottaa, että asiat olivat pahasti vinossa - ja henkilökunta tajusi, että he tietävät liikaa. Mukavia ja harmittomia pikku syytöksiä. Että kyllä sillä juoruilulla täälläkin saa vaikka mitä aikaan. Olen yltiöonnellinen, että työt ovat kohta ohi, ja ei enää tarvitse tehdä "työtä, jolla on tarkoitus". Täytyy toivoa, että vielä ehdimme vaihtaa muutamat yhteystiedot muiden keskuksien yhteyshenkilöiden kanssa, että voisi lahjoittaa jotain, joka oikeasti menee perille eli lapsille. 

Onneksi kohta pääsee kotiin juoruilemaan, siitä tulee mukavaa. Ja sitten kun tulee takaisin tänne, kuulee taas parhaimmat juorut täältä. Jeeee! Juoruilu on aivan ihanaa.

Piiri pieni pyörii

lapset siinä hyörii

Sormet sanoo "soo, soo, soo"...

NAKUPENDA RAFIKI!

Sincerely Yours

pikkulettijuanes