Kotona

Kylmyys. Loska. Lumi. Harmaus. Rumuus. Jäykkyys. Hinnat pilvissä. Rinkat Pariisissa. Turvallisuus. Perussuomalaiset. Älä alistu-kampanja. Ylireagointi. Vouhotus.

En arvosta kotona.

Raikkaus. Ystävät. Tyttöystävä. Perhe. Suihku (lämmin). Sänky (oma). Kahvi (aito, oikea, paras). Ruisleipä. Perunamuusi. Maito. Puhtaus. Hiljaisuus.

Arvostan kotona.

Kotimatka Moshista Heinolaan meni suhteellisen mukavasti; ensin kahdeksan tuntia bussissa viimeistä kertaa maisemia katsellen, sitten kahdeksan tuntia lentokentällä lentoa odottaen ja pieni jännäkakka lahkeessa, ja sokerina pohjalla ensin lento Nairobista Pariisiin, josta sitten aina Helsinki-Vantaalle. Koko kymmenen viikkoa olimme selvinneet suurinpiirtein tapaturmitta, mutta rajanylitys Tansaniasta Keniaan Namangan rajanylityspaikalla oli Rouva Fortunalle liikaa. Ja niinhän se meni kuin elokuvissa; hyväntekijät olivat jättäneet Moshiin keskuksille lahjoitustavaraa; vaatteita, kenkiä, pattereita, taskulamppuja - ja ensiapuvälineet ("no ei näitä ny vikana päivänä tarvi!"). Niinpä niin. Ja koska Joonaspoika kävelee leuka kohti taivasta alaspäin (ja varsinkaan taakse) katsomatta, tulee eteen jonkunsortin katukivetys - ja ukkovarpaan verikylpy on valmis. Buranaa huiviin ja viisumihakemusta täyttelemähän. En muista, milloin olisi viimeksi tehnyt mieli huutaa kivusta, mutta siinä rajalla olisi kyllä voinut. Päätin kuitenkin jättää kokeilematta, koska olin itse nähnyt, kuinka psyykkisistä ongelmista kärsiviä kohdellaan. Olisivat saaneet hullun mzungun päästä kivan syötin kalaverkkoon Victoria-järvelle... Saimme varpaasta todella paljon huumoria, koska verenvuotoa pystyi seuraamaan koko bussimatkan ajan. Siinä aprikoimme, josko kynsi lähtee irti vaiko ei. Aleksia ällötti - enkä kyllä voi käsittää, miksi. (Kai sitä noi mun varpaat olivat ällöttäneet muutenkin. Enkä kyllä voi käsittää, miksi.) Onneksi ei ollut Nairobin kentällä kiirettä, niin ei tarvinnut ruhjeisen ukkovarpaan kanssa juosta!

Länsimaiseen hintatasoon tuli kevyt pudotus kahden euron lounaasta kahdenkymmenenkolmen euron lounaaseen Nairobin lentokentällä.Morjesta pöytään että sydämeen sattui. Eikä ollut edes hyvää. Verrattuna tansanialaiseen olueen kenialainen Tusker maistui virtsalta. Nairobin koneeseen siis ehdimme, kahdeksan tunnin odottelun jälkeen. Ja yölento tuntui todella pitkältä, koska unta ei vaansaanut palloon - ei sitten millään. Pariisin kentällä vaihtoaikaa oli puolisen tuntia, ja kävelymatkaa pari terminaalin väliä, joten siinä meinasi
vähän kiire tulla. Ja kylmä! Flipflopit jalassa, t-paita päällä ja shortseissa - ei hyvä luoja että porukka töllötti. Ehdimme kuitenkin toisellekin lennolle yllättävän kevyesti. Kun olimme viettäneet yli kymmenen viikkoa suomalaisten ihmisten ja suomenkielen ulottumattomissa, itsehillintä hieman ehkä olisi ollut paikallaan Finnairiin astuttaessa. "No sä voit oikeestaan istua toho ikkunapaikalle, mun pitää koht varmaa lähtee paskalle", ja sitä rataa kääntyivät niin monet, valkoiset, iltapäivälehtiä lukevat silmät meitä kohti. Montaa asiaa olin kaivannut, mutta en tätä. Ihmisiä, joiden otsaan on kirjattu sinivalkoisin kirjaimin JÄYKKÄ. Finnairissa oli muutenkin oudon hiljaista, mikä tuntui oikeastaan tosi hyvältä tuon melusaasteisen ajanjakson jälkeen. Loppumatka meni mukavasti hihitellessä pöhnäisen yön jälkeen, paitsi laskeutuminen masensi täysin; viimeiset kymmenen minuuttia pelkkää harmaata maisemaa - ei mitään paitsi sumua! Jos Helsinki on hetkisen kaunis... ja rinkat jäivät katselemaan kaunista Pariisia ja tulivat pari päivää perästä.

Ja olihan se hienoa nähdä perheitä ja tyttöystäviä, ja hieman myöhemmin muitakin ystäviä (Jukka oli kasvattanut tukiviikset meitä varten ja se oli ehkä paluun liikuttavin asia). Ruisleipää ja kahvia, ja lämmin suihku - olihan se nyt uskomatonta kokea ne ihanat asiat taas! Ja kotiinhan oli mukava palata, aina siihen asti kun hävisin kuusi vuotta nuoremmalle veljelleni kädenväännössä. Afrikkaan häpeämään!  Ja nopeesti...

Mutta jos olivat asiat Tansaniassa huonosti, niin eivät ne hyvin ole täälläkään. VR:n junat ovat jälleen melkein kolmea minuuttia myöhässä (valittamista riittää koko loppuvuodeksi), mäkkärin juustohampurilaiset kylmiä (hinta silti vielä euron, joten ei valiteta), Uudellamaalla on ollut hurjia maanjäristyksiä, joukko romaneita on leiriytynyt Kalasatamaan, Rovaniemen Palloseura on isoissa kusetusongelmissa (on sitä korruptiota täälläkin) ja kirkostaeronneiden määrä nousi jälleen ihmisarvoja epäkunnioittavan kampanjan myötä. Kaikenlisäksi eräiltä eduskuntaan pyrkiviltä rasisteilta tulee traktaatteja postilaatikoihin. Ja se, että eräät vanhat konkarit pyrkivät eduskuntaan edelleen lähipiirissään menestyvien julkkissukulaistensa avulla. Säälittävää!

Ja onhan täällä nyt aivan sikakylmä. Mutta nyt, ystävät, vetäkää oikein kunnolla kevättä rintaan, rakastakaa itseänne ja toisianne, ja vaikka ne Valtion Rautatien junat on edelleen sen kakskymmentä sekuntia myöhässä, niin odottakaa sen keltaisen viivan takana - ei mitään kevätmasiksia VAAN RAUHAA JA RAKKAUTTA! Kiitokset ajastanne, kun sain häiritä pienillä, ironisilla avautumisillani!

Tansanian tuholainen kirjottelee rästihommia, lukee uusintatenttiin ja odottaa innolla koulun ja töiden alkamista... yhtä, suurta ja kasvattavaa kokemusta rikkaampana.

Nakupenda.