Dar Es Salaam

Hyvät ystävät, minun on jälleen tunnustettava eräs asia; en ollut hirveän innostunut Darista kaupunkina, ennen kuin sinne lähdimme perjantaina. Miksikö? Siksi, että uskoin kuulopuheita, juoruja, perättömiä väitteitä - ja toisaalta, minulla oli kuva naapurimaan Kenian pääkaupungista Nairobista; kaoottinen, tunkkainen, ei ihmisille tarkoitettu suurkaupunki. Oli helppoa vetää Dar Es Salaam samaan kategoriaan; negatiivista mielikuvaa lisäsi tieto turismista ja siitä, että kaupunki on melko länsimaistunut. Ja olihan se, ei siinä mitään, mutta koska Nairobiin, Mwanzaan ja Moshiin verrattuna Dar oli aivan erilainen kaupunki, se oli mukava nähdä. Keskusta on täynnä upeita, vanhoja rakennuksia kuin suoraan Itävallasta tai Saksasta, ja pieniä kujia joita oli mukava kävellä ja katsella paikallista touhua. Mikä erikoisinta, eniten ihmisiä katukuvassa näytti olevan Aasiasta, ei niinkään Tansaniasta. Paljon intialaisia on tullut Dariin (ja muuallekin Tansaniaan ja Itä-Afrikkaan) bisneksen perässä. Lähes jokainen hieman isompi ravintola oli intialainen tai vähintään intialaisomistuksessa. Intialaiset maahanmuuttajat, jotka Suomessa elävät varmasti lokaalin keskitason alapuolella, ovat itseasiassa Tansaniassa niitä kaikkein rikkaimpia (kiinalaisten jälkeen). Niitä, jotka ajavat kalliilla autoilla, joilla on hyvä, rahaa tuottava bisnes, ja jotka käyvät perheidensä kanssa ulkona syömässä muiden intialaisten kanssa. Kävimme lauantai-iltana syömässä eräässä isossa ulkoilmaravintolassa, ja vaikka ihmisiä oli varmasti ainakin sata, emme nähneet yhtäkään alkuperäistä tansanialaista koko paikassa. Ihmeellistä sinänsä, koska koko henkilökunta taas oli paikallisia ihmisiä.

Darissa tapasimme myös Aleksin perhetuttavan Mikan - oli todella mielenkiintoista tavata joku suomalainen, joka on asunut Tansaniassa jo neljä vuotta. Paikalliset tavat jo pikkuhiljaa olivat tulleet tutuiksi, kuten swahilikin. Eikä ollut paikallisen liikenteen seassa autoillessakaan mitään ongelmia - eikä kuulema moottoripyöräillessäkään. Olemme tavanneet täällä ainoastaan muutaman suomalaisen, joten oli kyllä mukava jutella välillä suomeksikin muiden ihmisten kanssa. Sai mahdollisuuden jättää aivot narikkaan parin tunnin ajaksi.

Se, mikä Darissa ei ollut niin sydäntä lämmittävää, paitsi ehkä kirjaimellisesti, oli kuumuus. Kostea, kuuma rannikkoilmasto ei välttämättä ole se "mun juttu". Suihkussa sai käydä kolme kertaa päivässä, eikä siitäkään ollut mitään hyötyä - kaksi sekuntia suihkun jälkeen oli ihan yhtä kuuma kuin ennenkin. Toinen asia, joka vaatisi pidemmän päälle totuttelemista, on meluisuus. Jos Moshissa saattaa yöllä herätä allah akkubarin pauhantaan tai kukkojen kieuntaan, niin Darissa se on kyllä potenssiin kolme, eikä hiljaista hetkeä löydä missään vaiheessa päivää - etenkään jos sähköt ovat poikki ja generaattorit pauhaavat. Hiljaisuus on oikeastaan yksi isoimmista asioista, joita Suomeen paluussa odottaa. Ei täällä saa hetken hiljaisuutta missään - aina on joko joku eläin, ihminen tai kone mesoamassa. HAJOO PÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄ!

Kuumuus ja melu annettakoon anteeksi, koska tie minun sydämeeni käy mahan kautta, ja Darissa ruoka oli todella, todella, todella hyvsyy! Maisteltiin mustekalaa ja erilaisia grilliruokia, ja intialaista safkaa - todella hyviä kaikki. Mikä harmitti keskustassa pyöriessä eniten, oli se, että paikalliskuppilaa, tai paikkaa johon istahtaa toviksi ja katsella ja ihmetellä, ei löydy millään. Moshissa niitä on joka nurkassa, mutta Darista sai kyllä nuuskia oikein huolella että löytyi joku paikka, mihin mennä istumaan. Ja toinen asia, oli inhottavaa nähdä kaikki ne rikkaiden isot ja mahtavat palatsit kaupungin hienostoalueilla - ja niitä kun oli varmasti satoja. Toisella puolella kaupunkia slummialue - vähän oli taas kiukussa pitämistä kontrastin vuoksi. Se, mikä yllätti, oli että kaupustelijoita ja "helppijeesuksia" (jotka tulevat tyrkyttämään kaikkea mahdollista) ei ollut paljoakaan verrattuna Nairobiin ja Tangaan. Mutta vaikka Dar Es Salaamissa asuu saman verran ihmisiä kuin Suomessa, ja paljon eri maiden kansalaisia, ilmapiiri on todella letkeä ja vastaanottava. Sen takia pidin Darista paljon enemmän kuin Nairobista - se on miljoonakaupunki, joka oikeastaan on tarkoitettu IHMISILLE. Dar oli kokonaisuutena oikein kiva kaupunki, vaikka Moshi on kyllä edelleen ehdoton suosikkini!

Moshiin oli pitkän bussimatkan jälkeen mukava palata - vaikkakin suoraan töihin. Tämän viikon aikana olemme saaneet rakennettua aidan, joka suojelee kasvimaata kanoilta ja koirilta, jo aika hyvälle mallille. Tämän viikon aikana pitäisi saada tehtyä se loppuun. Tuntuu ihan uskomattomalta, että työpäiviä on enää muutamia. Vielä muutama päivä tekohymy naamalle ja kaksinaamaisuus kunniaan. Sitten kun työtodistukset ovat käsissä, Msamariaa voikin alkaa pommittaa sähköpostilla ja ajaa keskusta alas. Lähellä keskusta asuu muutamia eurooppalaisia entisiä vapaaehtoisia, jotka eivät enää saa mennä keskukseen koska osaavat niin hyvin swahilia, että voivat keskustella lasten kanssa keskuksen tilanteesta. He ovat olleet perustamassa keskusta vuosia takaperin, ja ovat nähneet kehityksen ojasta allikkoon, ja he yrittävät nyt kaikin tavoin saada lapset joko sisäoppilaitoksiin, tai muihin keskuksiin. Isoimmat lapset tuntuvat kyllä itsekin jo ymmärtävän että Msamariassa ei ole hyvä asua. Tämän viikon alussa eräs 7-vuotias poika käveli todella ontuen, ja kun kysyttiin että mikä hänellä on, hän vastasi että babu (yksi työntekijöistä, "isä") löi häntä. Ja olikin hakannut ihan huolella - oli ruhjeet selässä ja jaloissa sen näköiset. Sai Mike oikein isän kädestä. Tuntuu todella pahalta lasten puolesta. Mutta kuten sanottu, muutama päivä vielä tekohymyä henkilökunnalle ja huolenpitoa ja hyviä hetkiä lapsille.

Viikko ja kaksi päivää, sitten alkaa kotimatka ensin Nairobiin bussilla, ja sieltä Pariisin kautta Helsinki-Vantaalle. Vähän jo kutkuttelis!

ADIOS AMIGOS!

PS. Espanjalaiset on hulluja. Meidän hostellilla oli ensiksi yksi espanjalainen, mutta nyt niitä onkin neljä. Ne kuuntelevat jotain Jorgosia kännykästä ja ketkuttaa lanteita tossa olohuoneessa. Ja kikattaa kuin pienet tytöt (keski-ikäisiä naisia). En ymmärrä, kun ne aina nauravat mulle kun yritän puhua niille espanjaa.