Paljon puhuttu Mombasa

Lähdimme Moshista torstaiaamuna pienen pohdiskelun jälkeen, sillä Laura oli oksentanut ja voinut pahoin vielä yöllä. Aamulla olo oli kuitenkin parempi, joten päätimme ottaa pienen riskin ja lähteä matkaan - olihan liputkin jo ostettu. Pari nappulaa naamariin ja nokat kohti Mombasaa. Riski oli ottamisen arvoinen, sillä mitään merkkejä huonovointisuudesta ei enää ilmennyt myöhemminkään. 

Matka Mombasaan kesti melkeinpä kahdeksan tuntia, eli tunnin-pari pidempään kuin mitä oli informoitu. Tie etenkin Kenian rajalta Tavetasta Voihin asti oli todella kurjassa kunnossa - pääasiassa kuoppaista hiekkatietä, ja asfaltoidutkin osat oli parempi ajaa pientareella. Matka meni mukavasti sipsien, banaanien ja veden voimin, ja kahdeksan tunnin aikana oli tasan yksi vessatauko - sekin puskassa. Rajanylitykset sujuivat muitta mutkitta, joten Joonas panikoi taas turhaan. Perille päästyämme meidän oli tarkoitus tavata paikallinen ystävä Howard, mutta ongelmat puhelinyhteyksissä turhauttivat ja päätimme ensin etsiä itsellemme yösijan. Hotelli löytyi lyhyen etsinnän jälkeen melko hyvältä sijainnilta aivan keskustasta - tosin ensimmäisenä yönä totesimme, että olisi ollut ensiksi fiksua tarkistaa sattuuko hotellimme olemaan juuri moskeijan vieressä, vieläpä meidän huoneemme ikkuna moskeijan suuntaan. Sattuihan (sanan joka merkityksessä) se. Korvia repivään kaiuttimen ääneen herätessään sitä hoksasi heti, että kello on viisi. 

Howard ja myö

Saimme vihdoin jonkinlaisen yhteyden ystäväämme, ja hetken kuluttua hän odottikin jo hotellimme aulassa. Siitä matka jatkui lyhyellä opastetulla kaupunkikierroksella illalliselle paikalliseen ravintolaan, järkyttävän kokoisten ja herkullisten annosten äärelle. Howardilla olikin meille jo viikonlopun suunnitelmat valmiina, joten lähdimme pian illallisen jälkeen keräämään voimia tulevia päiviä varten. Perjantaiaamuna lähdimme yhdeksän jälkeen ensin katsomaan Fort Jesusta, yhtä kaupungin vetävimmistä turistinähtävyyksistä, jonka jälkeen kävelimme hieman Mombasan kauniissa vanhassa kaupungissa. Täytyy myöntää, ettei Mombasan kaupunkialue vastannut oletuksiamme turismikeskuksesta, eikä keskustassa näkynyt kuin muutamia valkoisia. Voisi sanoa, että Mombasan keskusta ja vanha kaupunki vielä sentään sisälsivät aitoa afrikkalaista tunnelmaa ja elämää. Kolonnialismin jäljet (vaikka paljon vanhaa kaupunkia on ehditty jo tuhotakin) etenkin vanhassa kaupungissa tuovat oman historiallisen säväyksensä afrikkalaiseen kulttuuriin, ja esimerkiksi entinen orjatori oli kiinnostava nähdä - tosin vain ohimennen. 

Mitkä matkustajarajoitukset?

Kaupungissa kiertelyn jälkeen otimme matatun (lue: daladala) kohti Nyalia, Mombasan porvaristoaluetta, ja Mombasan pohjoisia hiekkarantoja. Nyalissa näimme ensi kertaa sen Mombasan, mikä meidän mielikuviimme kyseisestä kaupungista oli piirtynyt; suuri ostoskeskus, paljon turisteja tai sinne muuttaneita länsimaalaisia, lukemattomia baareja ja ravintoloita sekä ennen kaikkea kilometritolkulla rantaviivaa täynnä toinen toistaan hulppeampia rantahotelleja (joista yhden pihalla oli jopa mikroautorata). Kuten olettaa saattaa, paikka olisi monelle aurinkoa (ei rauhaa) rakastavalle oikea paratiisi äärettömiin jatkuvine, valkoisine hiekkarantoineen, joilta jokaiselle löytyy oma paikkansa aurinkotuolille (sesonkiaikaan voi tosin tehdä tiukkaa) ja monipuoliset aktiviteettimahdollisuudet. Aktiivisemmille on tarjolla useita urheilumahdollisuuksia; purje- ja leijalautailua, vesijetteilyä, liitovarjoilua, laitesukellusta ja purjehtemista. Laiskemmille lilluttelijoille tarjolla on aurinkotuolissa makoilua, snorklausta, uiskentelua ja kamelilla ratsastusta valkoisenhohtavalla rantahietikolla. Pitkin rantaa on myös lukuisia rantaravintoloita isoine screeneineen, karaokelaitteineen ja tietysti laajoine ruoka- ja juomavalikoimineen. Auringonpalvojan ei myöskään tarvitse juuri eväänsä liikauttaa ostaakseen tuliaisia tai matkamuistoja, sillä rannalla on muutamia isompia matkamuistomyymälöitä, sekä yksittäisiä kaupustelijoita rannerenkaidensa ja kaislahattujensa kanssa. Mikäpä siinä siis oleskellessa. Kaiken kukkuraksi kenialainen elintaso on melko alhainen, joten töissään loppuunpalaneiden Euroopanomistajien on edullista ottaa kaikki hyöty irti lillutellessaan työkengissä kovettuneita varpaitaan Intian valtameressä - juoden samalla vaikka samppanjaa ja syöden länsimaiseen hintatasoon nähden naurettavan edullisia (joskin kuitenkin turistihintaisia) meriruokia, esimerkiksi kilpikonnaa. Satojen muiden kohtalotoveriensa kanssa. Kyllä, joku voisi kutsua sitä unelmiensa täyttymykseksi. Ja toisaalta, matalan sesongin aikaan se voi sitä ollakin.

Palattuamme turisti-Mombasasta Mombasan keskustaan kävimme illallisella paikallisravintolassa. Etenkin Lauran annos oli uusi tuttavuus; kenialainen paikallisruoka, joka muistuttaa perunamuusia mutta sekaan on muussattu ainakin papuja ja maissia. Ruoan väri oli epäilyttävän vihreä, mutta annos todella hyvänmakuinen. Koska Mombasassa oli huomattavasti kuumempi kuin Moshissa, väsymys lamautti matkailijat ja lähdimme illalliselta nukkumaan. Lauantaiaamuna kävimme varaamassa paluuliput Moshiin - päätimme kokeilla eri bussifirmaa kuin tulomatkalla, mikä lopulta osoittautui hyväksi valinnaksi. Lippukauppojen jälkeen otimme matatun kohti Likoni-lauttaa, jolla ylitimme pienen lahden Mombasasaaren ja Likonin välissä. Likonista jatkoimme Ukundan kaupunkiin, jossa sijaitsevat Mombasan alueen parhaat rannat; Tiwi ja Diani beach.

Lauran herkku

Työn raskaan raatajat

Kuten kuvitella saattaa, Tiwi ja Diani ovat Nyalin lisäksi aluetta, jotka vetävät järkyttäviä määriä turisteja puoleensa. Me päätimme keskittyä Diani beachiin, koska aikaa oli rajoitetusti. Alueella on hyvänkokoiset supermarketit, useita turistimyymälöitä hienoine ja erittäin kalliine tauluineen, paljon baareja, rantahotelleja sekä hienoa ja - sanomattakin selvää, valkoista hiekkaa kilometritolkulla. Nähtiinpä muutamia apinoitakin palmujen varjoissa hyppelehtimässä ja kameleita makoilemassa tyytyväisinä siitä, ettei sillä hetkellä tarvinnut sykkiä turisteja kuskaillessa. Rantaravintolassa ranskikset ja juomat olivat triplahintaiset keskustan paikallisravintolaan verrattuna, mutta kummasti oli baarissa porukkaa. Diani beachilla menikin myöhään iltapäivään, ja sen jälkeen olimme niin väsyneitä, että ennen illalliselle menoa kävimme hotellilla suihkussa ja lepäilemässä. Illallisesta tulikin melko hintava, kun ensin Joonas oli erittäin närkästynyt ruoka-annoksen pienestä koosta, ja piti käydä syömässä lisää. Sitten Lauralla iski vielä hinku saada jäätelöä, niin olihan viimeisen illan kunniaksi syötävä kunnon jälkkäritkin. Sitten tutimaan, ja aamukuudelta ylös, ulos ja bussille.

Mombasa jäi taakse hyvillä mielin; oli mukava nähdä kaupunkia oikein paikallisen opastamana, ja toisaalta ne paljon puhutut hiekkarannatkin olivat näkemisen arvoiset - joskin odotuksiin nähden lievä pettymys. Toisaalta tuntui taas hyvältä paeta hektistä ja kuumaa suurkaupunkia pölyiseen ja tuttuun Moshiin. Tulipa muuten todistettua monesti täällä kuultu väite, että kenialaiset ihmiset ovat töykeämpiä kuin tansanialaiset. Etenkään suurkaupungin kiireisessä maailmassa ihmisillä ei tuntunut olevan aikaa olla toisilleen ystävällisiä. Turisteja kohdeltiin nimenomaan turisteina, objekteina, kävelinä rahakasoina eikä ihmisinä muiden joukossa. Kiitos paikallisen ystävämme, saimme ruuat ja kyydit oikeaan hintaan, eikä siihen mitä on tapana turisteilta pyytää. 

Bussimatkalla nähtiin kirahvi. Se söi puusta.

Auf wienerschnitzel

JL