Verrattuna Dar Es Salaamiin, Nairobiin tai Mombasaan, Lilongwe on kompakti pikkukaupunki. Paljon mukavia puistoalueita, rentoja ihmisiä, eikä liian kapeita ja tunkkaisia, ahdistavia katuja täynnä kaikenmaailman autoja, tuktukeja ja avaruusaluksia. Liikenne tuntuu olevan jotenkin organisoitua, vaikkei liikennevaloista mitään hyötyä olekaan. Kaupunki tuntuu olevan myös melko modernisoitunut länsimaalaisine kauppakeskuksineen ja hyväkuntoisine teineen. Kaikki ihmiset eivät ole kasaantuneet muutamalle suurimmalle kadulle, vaan kaupunki levittäytyy melko laajalle alueelle. Lilongwessa asuu myös paljon mzunguja vakituisesti. Malawilaiset ihmiset ovat tunnetusti erittäin ystävällisiä ja avuliaita, ja ihme kyllä jaksavat olla sitä edelleenkin, vaikka maan tilanne on erittäin huono. Jopa verrattuna Tansaniaan, missä ihmiset myöskin ovat ystävällistä sorttia, malawilaiset ovat täysin oma lukunsa, eikä esimerkiksi työajan umpeutuminen estä reilua työmoraalia omaavaa malawilaista palvelemaan asiakasta loppuun asti. Ihmiset eivät ole koko ajan pyytämässä rahaa pienistä palveluksista, vaan mielellään neuvovat tietä ja saattavat perille astikin ilmaiseksi silkasta lähimmäisenrakkaudesta. Vaikka rihkamakauppiaat myyvät kyllä itseään ja tuotteitaan, he eivät suutu, jos mzungu päättää olla ostamatta. Mikä ihmeellisintä, Malawin kansa ei juurikaan ole turvautunut väkivaltaisiin selkkauksiin umpisurkean hallituksensa alas ajamiseksi, mikä olisi monessa kehitysmaassa ensimmäinen ja tietenkin paras keino sovinnon kosimiseksi. Yksi väkivaltaisuus oli viime vuoden heinäkuussa, jolloin parikymmentä ihmistä menehtyi mielenosoituksessa. Kansalaiset tuntuvat olevan todella hyvin perillä siitä, mitä maassa oikein tapahtuu, ja inhoavat hallitsevaa presidenttiä. Herralle onkin jo annettu parin kuukauden irtisanoutumisaika kansan pyynnöstä. Hän kun on parhaansa mukaan katkonut suhteita Britanniaan, joka on ollut Äiti-Malawi jo vuosikymmeniä. Presidentin johtama hallitus ei myöskään anna devalvoida valuuttaa. Malawin Kwachan arvo on romahtanut jo siihen pisteeseen, ettei sillä saa enää edes polttoainetta ulkomailta. Bensaa ostetaan siis pimeänä - jopa poliisien toimesta. Mustan pörssin bisnesmiehille tämä toki tuottaa hyvää hedelmää, mutta valtaosa kansasta on pulassa joko palveluntarjoana tai -kuluttajana.
Maan surkea taloudellinen tilanne näkyy pääkaupungissa todella hyvin. Satojen metrien, joskus jopa kilometrien jonot jokaiselle bensa-asemalle kertovat karua kieltään siitä, että jokainen haluaa ja tarvitsee polttoainetta. Ja bensalitran hinta on 800 MK, eli noin neljä euroa. Paikalliseen elintasoon nähden litra maksaa moninkertaisesti enemmän kuin keskivertokansalainen tienaa päivässä. Julkinen liikenne ei pelitä ilman bensaa, ja taksikuskit joutuvat myöskin nostamaan hintojaan. Ihmiset myös vaihtavat valuuttaa pimeillä markkinoilla, koska se on siellä paljon kannattavampaa kuin oikean kurssin mukaan. Ero on huomattava. Tätä on jatkunut jo miltei vuoden verran, ja kuuleman mukaan koko ajan pahenee. Kaupoissa tavaroiden hinnat nousevat alati korreloiden käänteisesti valuutan romahtamiseen. Koska tavaran hinta nousee, mutta kansa köyhtyy, on taskuvarkauksien määrä huomattavasti lisääntynyt ja tavaroitaan on pidettävä silmällä. Sääli, että näin mahtava ja ystävällinen kansa joutuu tällaisten vitsausten kohteeksi.
No, se siitä - emmeköhän me kaikki sen jo tiedä, etteivät nallekarkit mene aina oikein tasan. Niin ikävältä kuin se tuntuukin. Keskitytäänpä sitten koko maailman keskipisteeseen, eli omiin napoihimme. Tiistai oli nimittäin koko matkan stressaavin päivä tähän asti. Hikeä puski ja sydäntä tykytti aivan armottomasti. Aamulla punnitsimme vaihtoehtoja, lähdemmekö hoitamaan Lauran passiasian loppuun Dar es salaamiin vai Nairobiin. Rajoittavana tekijänä oli meidän Malawin luvan päättyminen 5.4., eli torstaina. No, ratkaisu oli sikäli helppo, että torstain lento Nairobiin oli buukattu täyteen, ja seuraava mahdollisuus olisi lauantaina, jolloin olisimme jo laittomasti Malawissa. Elikkä ei muuta kuin hoitamaan hommat siihen malliin, että pääsemme lähtemään Dariin torstain lennolla. Mikä ei ollutkaan muuten mikään läpihuutojuttu, sillä automaatista emme olisi voineet nostaa niin suuria summia valuuttaa, ja luottokorttia kun ei kummallakaan satu olemaan. Onneksi isä-/appiukko Mika hoiti asian tyylikkäästi Western Unionin kautta, ja saimme monen tunnin stressin päätteeksi liput hoidettua. Kallista menoa, mutta pääsemmepä hoitamaan hommaa Dariin. Pääsiäinen sattuu mukavasti eteen, joten voi olla että joudumme viikon verran odottelemaan siellä päässä. Mutta minkäs teet, man måste göra vad man måste göra.
Ja keskiviikkona asioiden setviminen jatkui. Aamusta meidän piti mennä Britannian lähetystöön anomaan Lauralle ETD:tä (emergency travel document), jonka avulla pääsisi lähimpään Suomen suurlähetystöön eli tapauksessamme Dariin. Mukana piti olla passi, hätädokumenttiin vaadittavat rahat, passikuva sekä lentolippu. No, se lentolippuhan oli jäänyt hotellihuoneen pöydälle - tottakai. Ei muuta kuin lähetystöltä pikkubussilla kaupunkiin, kämpille hakemaan lippu ja takaisin taksilla. Taksikuskin piti tietenkin juuri ennen lähetystön korttelia lähteä noutamaan bensakanisteria kaverinsa autolta. Pääsimme hyvissä ajoin lähetystölle ennen yhdeksää, ja Lauran täytettyä hakukaavakkeen meidät ohjattiin tulemaan takaisin kahdelta, jolloin ETD olisi valmis. Päätimme tässä vaiheessa pistäytyä käymään Lilongwe wildlife centerillä, joka on keskus haavoittuneille, huonokuntoisille ja hylätyille villieläimille. Vaikka kierros oli hieman kuin eläintarhassa, paikka oli mukava nähdä. Mieltä kevensi myös se, etteivät eläimet olleet aitauksissaan vain ihmisten töllisteltävinä, vaan niitä pyritään parantamaan ja kasvattamaan mahdollisimman hyvin jotta ne voitaisiin mahdollisuuksien mukaan palauttaa jälleen luontoon. Kävelysafari kesti noin tunnin, jonka jälkeen lähdimme etsimään ruokaa ja mahat pömpöttäen lyllertämään takaisin lähetystölle hakemaan Lauran hätäpassi.
Jota - kuten jokainen varmasti arvasikin, ei tietenkään ollut valmiina. Käskettiin odottaa pieni hetki, niin kohta sen jo saisi. Ei saanut. Toinen pieni hetki - ei vieläkään. Ja tätä venkslausta kesti kolme tuntia, kunnes pääsimme vihdoin poistumaan takaisin kaupungille ja hotellille ETD mukanamme. Kämpillä saimme puhelun, että huomista lentoa on siirretty kaksi tuntia eteenpäin, lähtöajan näin ollen klo 11.30. Viime aikojen teemaan sopisi pelottavankin hyvin, että lopulta lento peruuntuisi ja Malawi-tiimalasimme hiekka valuisi loppuun ennenkuin ehtisimme poistua maasta. Eli sormet ristiin vaan ja aamulla kentälle. Jos kaikki menee kuten tähän asti ei ole mennyt, eli hyvin, niin seuraava blogipäivityksemme pamahtaa jostain päin Tansaniaa - taas. Siihen asti näkemiin.
LJ
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti