Viikonloppu meni mukavasti ja hujauksessa. Emme siis menneetkään rannikolle Dar es Salaamiin, vaan perjantaina vietimme aamupäivän normaalisti päiväkodissa ja sen jälkeen Moshissa lööbaillen ja sompaillen ympäriämpäri. Töissä tuli huomattua, kuinka paljon kielimuuri vaikuttaa yhteisymmärryksen syntymiseen, kun meidän tehtävämme oli auttaa lapsia piirros- ja väritystehtävissä. He eivät puhu englantia muuta kuin ulkoa opetellut fraasit suoraan taululta, emmekä me swahilia sujuvasti, joten selittäminen on äärimmäisen haastavaa. Onneksi opettajat toimivat tulkkeina meidän ja penskojen välillä, niin lopulta tehtävä meni ihan kivasti (ei sillä, ettäkö piirroksista olisi niin kauniita tullut mutta kuitenkin). Laura yritti opettaa lapsille ruutuhyppelyä pihalla, mutta heidän hahmotuskykynsä rajojen suhteen oli melko joustava ja tuloksena vain hyppelyä edestakaisin ruutujen rajoista välittämättä. Lapset tiedostivat, että viikonloppu oli tuloillaan, joten perjantaina he olivat levottomia ja hermostuttavia.
Lauantaiaamuna päätimme lähteä spontaanisti naapurikaupunki Arushaan, joka on lähin suurkaupunki Moshista katsottuna. Matka kesti vajaat pari tuntia suuntaansa (80km öbauttiarallaa) ja maksoi 2500Tsh/turpa, eli hieman reilun euron verran. Hinta yllätti, sillä kyseessä ei kuitenkaan ollut daladala vaan hieman inhimillisempi pikkubussi. Arushassa käytiin vetämässä lounas terassiravintolassa, ja kiertelimme kaupunkia ja yritimme parhaamme mukaan päästä eroon kaikenmaailman itsensä- ja safariensatyrkyttäjistä. Muutaman tunnin kierreltyämme lähdimme samantyylisellä pikkubussilla takaisin Moshiin ja kämpille, sillä olimme lupautuneet osallistua päivälliselle. Arusha vaikutti oikeastaan ihan mukavalta kaupungilta, vaikka käsitys siitä oli hieman ennakkoluuloinen. Sovimme, että menemme paremmalla ajalla takaisin vielä joku viikonloppu - ehtiihän tätä aikaa Moshissa viettää varmaan ihan tarpeeksi muutenkin.
Huomenna alkaa taas arjen rutiini, työt ja niin edelleen. Meidän piti jo alusta alkaen alkaa lenkkeillä aamuisin, mutta mitään muutosta ei sen edistämiseksi ole toistaiseksi tapahtunut. Odotamme mielenkiinnolla, saako Laura alkuviikosta työlupansa niin kuin meille perjantaina lupailtiin. Systeemissä tuntuu kuitenkin olevan aika paljon mätää, joten suhtaudumme asiaan melko skeptisesti. Aika näyttää...
Nyt kun aikaa on, päätimme lisäillä muutamia kuvia reissun varrelta. Olkaatten hyvät! Amen.
 |
| Lähtötunnelmissa Heinolassa. |
 |
| Murkinata Nairobissa; riisiä, kasviksia ja soosia. |
 |
| Pikkupoikia Nairobin keskuspuistossa, jossa vietimme tovin kera virvokkeiden. |
 |
| Wildebeest Camp, Nairobi. Taustalla meiän teltta. |
 |
| Valkonaamat matkalla Keniasta Tansaniaan. |
 |
| Ensimmäinen Safari bia baridi Jarmon mestassa! Omistettu Aleksille. |
 |
| Kaiffari maalailee kierrätyskenkiä. (Tehdyt autonrenkaista) |
 |
| Laura limpparilla kolmenvartinsilmä-Stefanin terassilla. |
 |
| Meidän pihabaari, Moshin nite. |
 |
| Jääkahvilla. |
Hei! Toi varvastossujen kierratys kuvan tosi hahtava. Naytaa, etta teilla oli mielenkiintonen matka. Ei liikaa muita turisteja
VastaaPoista