Zanzibar

Zanzibar. Freddy Mercuryn syntymäpaikka, merkittävä orja- ja tavarantreidauskeskus, mausteiden luvattu maa... mitä vielä? Kenties yksi Afrikan suosituimmista turistirysistä. Ja paljon muuta; saari, jolla afrikkalainen, arabialainen, intialainen ja eurooppalainen kulttuuri kohtaavat. 

Saaren keskiosissa ja pienemmissä kalastajakylissä voi todellakin havaita, millaista on itä-afrikkalainen elämänmeno. Muutaman kymmenen kilometrin päässä, saaren pohjoisosassa voisit hyvinkin kuvitella olevasi Gran Canarian Puerto Ricossa - ainoina eroavaisuuksina, että vesi on kirkkaampaa, hiekka valkoista ja joka toinen sekunti sinulle tyrkytetään afrikkalaistyylisiä maalauksia, koruja tai puuveistoksia. Stone Town, saaren pääkaupunki ja kaupustelijain keskus, taas on aivan oma lukunsa; kävellessäsi kapeita kujia väistellen skoottereita, polkupyöriä ja kissoja ja katsellen samalla upeaa, vanhaa arkkitehtuuria tunnelma on kuin jossain etelä-eurooppalaisessa vanhassa kaupungissa - ja etenkin joidenkin rakennusten pelkistetty, valko-sininen väritys tuo väistämättä mieleen jotain kreikkalaista. Ravintoloita on kaikkea eurooppalaisen ja arabialaisen välillä. Pikkukujat ovat upeita, joskin miltei totaalisesti lentoyhtiöiden toimistojen, turistikojujen ja nettikahviloiden mainoskylteillä raiskattuja. Stone Townissa on myös useampi moskeija ja jokunen kirkko, joista merkittävin anglikaaninen kirkko, joka on toiminut tärkeänä orjienmyyntikeskuksena. Jossain päin saarta voit nähdä arabisulttaanien vaimoilleen rakennuttamia kylpylöitä, maustekierroksia, valkoisia hiekkarantoja ja paljon muuta, joten kulttuuri-, ruoka-, ja loikoilukulinaristille saari on ehdottomasti näkemisen ja kokemisen arvoinen paikka, ja sekä historia että luonto tarjoavat oman säväyksensä saaren tutkimiseen. Sen lisäksi, että kulttuuri on tyystin erilainen kuin kivenheiton päässä Dar Es Salaamissa, myös hintataso on tuplattu juuri passeliksi valkoisille turistiporukoille - joita, herra paratkoon, saarella kyllä riittää. Onneksemme meidän reissumme ajoittui juuri matalan sesongin alkupätkälle, joten joka paikassa mahtui vielä kääntymäänkin. Voi kuitenkin sanoa, että mihin tahansa pään käänsikin, aina silmiin sattui turisti jos toinenkin.

Yöruokatorin herkkuja

Viime perjantaina jätimme Moshin haikein mielin ja suuntasimme kohti rannikkoa, ja epävirallista pääkaupunkia Dar Es Salaamia (rauhan satama), jossa yövyimme ja lähdimme seuraavana aamuna puoli kymmenen lautalla Zanzibaria kohti. Lauttamatka kesti parisen tuntia, mutta meni mukavasti loikoillessa etukannella hedelmälaatikkojen seassa. Perille päästiin, ja satamamuodollisuuksien jälkeen lähdimme metsästämään hotellia, ja päädyimme Pyramid-hotelliin aivan Stone Townin keskustan liepeille. Hiemanhan sisällä haiskahti homeelta, naapurissa oli moskeija, ja hinta oli tuplasti enemmän kuin hotellissamme Darissa, mutta päätimme jäädä siihen. Iltapäivän pyörimme Stone Townin kujilla, ihmettelimme paikallista menoa ja etsimme itsellemme syötävää. Hotellin kattoterassilla meille tarjoiltiin paikallista mausteista teetä, josta tulikin meidän molempien ehdoton teesuosikki! Iltasella suuntasimme katsomaan kun aurinko laskee Intian valtamereen ja nauttimaan meriherkkuja Forodhani Gardenin night street food marketille. Puisto oli täynnä ihmisiä sekä toinen toistaan houkuttelevampia pöytiä, joista oli mahdollista ostaa erilaisia grilliruokia: meriherkkuja, lihaa, kanaa, kasviksia, pizzaa, leipää jne. Ravintoloihin verrattuna hinta-laatusuhde oli kohdillaan paikalliseen hintatasoon nähden. Kyseisellä iltaruokamarketilla tulikin sitten poikettua lähes joka ilta haukkaamassa jotakin.

Sunnuntaina aamulla suuntasimme opastetulle maustesafarille. Kierroksella pääsimme tutustumaan moniin eri mausteisiin ja kasveihin katselun, haistelun ja maistelun muodossa. Tutuksi tulivat mm. sitruunaruoho, inkivääri, kaneli, neilikka, vanilja, muskottipähkinä, mustapippuri, kahvi- ja kaakaopavut, kookospähkinä, ananas, jack fruit, avocado ja carambola. Kierroksen jälkeen oli myös mahdollista ostaa maustefarmin antimia. Farmilta suuntasimme kohti Mangapwania jossa pääsimme tutustumaan luolaan, jossa aikoinaan on piiloteltu orjia öisin sekä uimaan Mangapwani beachille. Loppupäivä kului lokoisasti Stone Townissa kierrellessä ja paikkoja katsastellessa.

Elämää pinnan alla

Aloitimme uuden viikon ottamalla päämääräksemme saaren pohjoisosan rannat. Puolentoista tunnin ajomatkan ja kahden kilometrin kävelyn jälkeen saavuimme perille. Maisemassa sielu lepäsi: valkoista hiekkaa, turkoosia vettä sekä rannanpätkä jolla ei ollut liikaa turisteja. Mukavan viileässä rantavedessä oli mukava köllötellä, käydä välillä nauttimassa kalaruokia ja kylmiä juomia ja jatkaa taas auringossa nahan kärventämistä. Kiitimme onneamme, että emme olleet rannalla sesonkiaikaan, vaan saimme suhteellisen rauhassa köllötellä rannanpätkällämme. Ravintolassa hinnatkin oli laskettu low-seasonin mukaisiksi, tosin Lauran kalasalaatissa ei ollut mitään vihreää, eikä Joonaksen mustekalakastikkeessa kastiketta. Et silviisiin. Selvisimme kuitenkin takaisin Stone Towniin ja hotellille, joskin matka kesti hieman kauemmin kun kesken matkan bussista hajosi vaihteet, ja piti körötellä kahdella pienimmällä vaihteella kaupunkiin. Jjep, T I A (= This Is Africa)! Illalla kävimme syömässä romanttisella paikalla olevassa Mercury's:ssa, ja olihan vaan älyttömän hyvät ruuat (tortilloja ja mustekala-kalmari-kala-etc.pizzaa). Laura sai tarjoilijalta kukkarannekkeen, ja Joonas terassin alapuolella rannalla pelaavilta nuorilta kolleilta jalkapallon naamaansa. Semmosta karmaa tällä kertaa.

Tiistaina suuntasimme reissumme suurimpaan pettymykseen, eli Prizon Islandille (Changuu). Retken järjestäjä Abdullah tuli hakemaan meitä yhdeksältä hotellilta, josta suuntasimme kaupan kautta rannalle valitsemaan snorklausvälineitä, ja siitä veneelle. Puuveneellä kesti puolisen tuntia päästä saarelle. Prizon Island on tunnettu isoista kilpikonnistaan, ja koska olimme kuulleet siitä paljon kehuja, ajattelimme sen olevan kokemuksen arvoinen. No, kilpikonnathan olivat suljettuina aitaukseen jossa ne sitten elelivät ahtaasti monien kohtalotoveriensa kanssa, turistien pällisteltävinä. Oli toki mukava nähdä kyseisiä elukoita, mutta lähinnä niitä kävi sääliksi. Alussa saimme katsella rauhassa, mutta hetki meidän saapumisemme jälkeen ehkä 30 valkonaamaa pamahti kameroineen paikalle, ja ottivat melkein jokaisen kilpikonnan kanssa mitä hirveämpiä yhteisposeerauksia, taputtelivat ja härnäsivät minkä ehtivät. Lähdimme liukkaasti kohti saaren toista nähtävyyttä, vanhaa vankilaa. Se osoittautui vähintääkin yhtä pahaksi pettymykseksi, sillä vankila oli lähes joka nurkkaa myöten entisöity ja maalattu uudelleen, jotta sen sisällä olevat baari, ravintola ja länkkärivessat näyttäisivät mahdollisimman houkuttelevilta. Vankilakierroksemme ei kestänyt kovinkaan kauaa, vaan päätimme lähteä snorklaamaan läheiselle riutalle. Snorklausreissu pelasti koko aamupäivän, ja turkoosissa vedessä korallien seassa uivat värikkäät kalat saivat ajatuksen pois kilpikonnaraukoista. Lauralla oli mukana vedenalaiseen kuvaukseen tarkoitettu kamerapussi, joten kameralla tuli leikittyä aika lailla. Snorklailimme hyvän tovin, ja kun keuhkot alkoivat olla täynnä suolavettä, päätimme lähteä takaisin kaupunkiin. Kävimme vielä teeostoksilla sekä maustekahvilla ja kakulla paikallisessa rantakahvilassa. Illalla menimme vielä viimeistä kertaa Forodhani gardeniin nauttimaan mustekalasta, katkaravuista ja muista meren antimista, jonka jälkeen olikin jo pakkaamisen ja yöunien vuoro. 

Kaneli

Sitä itteensä

Kilpikonnan rauhallinen aamu

Tänään, keskiviikkona tulimme lautalla Dar Es Salaamiin, kävimme hieman vielä mausteostoksilla ja kalamarketilla sekä varaamassa liput torstaiaamuiseen bussiin kohti Mbeyaa. Lähtö Darista on kuudelta, ja matka kestää kaksitoista tuntia, joten pitkä ja hikinen torstai on tulossa. Perjantaina onkin tarkoitus vaihtaa Malawin puolelle, jossa vierailla noin viikon verran. 

JL