Työtä, työttömyyttä ja vankeutta

Rauhaa.

Viime päivät ovat menneet afrikkalaiseen polepole(hitaasti)-tyyliin. Kuten edellisessä blogissa todettiin, töiden piti alkaa tällä viikolla maanantaisen orientaation jälkeen. Oikeastaan se meni kuitenkin niin, että Lauran töistä ja niiden alkamisesta eikä työluvasta ollut tietoakaan - eikä ole vieläkään, mutta menimme molemmat tutustumaan Joonaksen työpaikkaan. Laura tuli siis työttömänä tutustumaan korvike-/ väliaikaistyöpaikkaansa. Kyseessä on alueen ainoa yksityinen päiväkoti ja esikoulu, jossa on noin 30 lasta ja kaksi opettajaa. Ei siis kymmentä-viittätoista lasta ja yhtä opettajaa, mikä oli etukäteen kerrottu kokoonpano. Koska Laura ei vielä pystyisi aloittamaan sairaalassa fysioterapeutin hommia, hän olisi tämän viikon kanssani päiväkodissa. Tai siis, aluksi sanottiin, että ihan vaan pari päivää, mutta todennäköisesti paikalliseen tyyliin ainakin pari viikkoa.

Maanantain tutustuminen päiväkotiin kesti vajaat puoli tuntia, jossa opettaja kertoi hieman paikasta ja sen toiminnasta. Tiistaiaamuna tulimmekin jo töihin kahdeksalta aamulla, kuten olimme edellispäivänä sopineet. Opettaja ja lapset olivat jo luokassa harjoittelemassa aakkosia, numeroita, vuodenaikoja, värejä ja muotoja. Ensivaikutelma antoi ymmärtää, ettemme olisikaan tulleet päiväkotiin vaan lapsiarmeijaan. Paikallinen opetustyyli kun on länkkärin korvaan hieman epälooginen (ja kipeä); lapset oppivat paremmin, mitä kovempaa he huutavat. Ja koska kertaus on opintojen äiti, jokaista aakkosta, numeroa, vuodenaikaa, väriä ja muotoa toistetaan useita kertoja korvia riipivällä kirkumisella, mitä ei kuule pahimmassakaan vuoristoradassa tai lasten urheilutapahtumassa. Ja niin raikaa "A FOR APPLE!!!!!!"  kolmenkymmenen 3-5-vuotiaan leipälävestä. Jos ääntä ei porukasta lähde tarpeeksi, opettaja ei pelkää käyttää Koivuniemen herraa pienenä porkkanana. Myös laululeikkejä harjoitetaan paljon, mutta koska niissäkin avainasiana on korvat räjäyttävä mekkala eikä mikään harmoninen ja syleilevä äänimaisema, ne muistuttavat lähinnä armeijan valalauluharjoituksia.

Päiväkoti on ollut muuten mielenkiintoinen paikka, ja työnsarkaa riittää niin opettamisessa kuin myös emotionaalisella puolella. Yhteisöllisyys on todella iso osa myös päiväkodin mikrokulttuuria, ja se näkyy myös opettajien tavoissa rankaista tai palkita oppilaita. Jos lapsi osaa luetella aakkoset aasta zetaan, koko luokka taputtaa ja lausuu:"well done, well done, keep it up, keep it up, try again another time!", joka siis on kannustushuuto onnistumisesta. Jos hän ei osaa aakkosia, koko luokka pitää samanlaista ääntä kuin Muumilaakson mörkö buuatakseen ja  kaikki esittävät jonkinsortin hirviöitä. Opettaja saattaa nauraa ivallisesti ja läimäyttää kepukalla ahteriin. Opetustyyli kaiken lisäksi on sellainen, että jokainen lapsi yksi kerrallaan menee koko luokan eteen taululle. Jännittäminen ei kiinnosta opettajia, eikä jännittäviä rohkaista, eikä epäonnistumista hyväksytä. Rankaisukeinot ovat yksilön kannalta nöyryyttäviä, ja joku on jo poistunutkin luokan edestä vedet silmissä. Usein rankaiseminen kohdistuu samoihin henkilöihin, koska epäonnistuneita ei niinkään opeteta tekemään oikein, vaan heille opetetaan mitä seuraa tehdessään virheen. Jo päiväkotitasolla näkyy kehitysmainen kahtiajako hyviin ja huonoihin sekä köyhiin ja rikkaisiin. On ollut helposti noteerattavissa, että ne lapset, jotka tulevat surkeista sosio-ekonomisista taustoista (kadulta tms.), saavat erilaista kohtelua päiväkodissa kuin ne, kenellä on keski- tai hyvätuloiset vanhemmat. Epätasa-arvottaminen alkaa siis jo lapsuusasteelta. Se siitä paatoksesta, elämä on.

Ukkelit hajottamassa lukkoa - tai seinää, miten vain.

Meidän pikkuhökkelissämme on ollut muutamia puutteita alusta lähtien; ilmastointi ei toimi, vessassa ei ole valoa eikä vessan ovessa kahvaa, termiitit ovat jyrsineet ovenkarmit, olemme saaneet muutaman kaverin torakoista etc.. Tänään, torstaiaamuna olimme juuri lähdössä aamupalalle ja sieltä päiväkodille, kun saimme kokeilla häkkilinnun elämää; ovemme lukko oli jostain syystä paskana emmekä päässeet mökistä ulos. Joku nokkela lukija ajattelee, että mikseiväthän ne impesillit menneet ikkunoista - olisimme menneetkin, mutta kun niiden sisäpuolella on kalterit. Hetken rävelsimme lukon kanssa sisäpuolelta, kun saimme ulkopuolelle apuvoimia. He yrittivät ensin avaimella avata lukkoa, muttei se auennut. Väki ja työkalut lisääntyivät, ja lopulta ovemme ulkopuolella oli viisi miestä pelastamassa prinsessoja hädästä. Apuvälineinään heillä ei ollut ruuvimeisseleitä, joilla kahvan olisi saanut irti, vaan puutarhasakset, keittiöveitsi, laastauslasta, nuija sekä metalliputki. Lukkoa he eivät saaneet särjettyä, eivätkä edes yrittäneet nostaa ovea saranoiltaan, vaan lopulta saivat oven kammettua irti paukuttaen samalla palan seinää hajalle. Ulos päästyämme mietimme jo, että nukummekohan seuraavan yön ilman ovea, mutta onneksi meille ehdotettiin mökin vaihtoa. Uudessa asumuksessamme ei ole termiittejä ja vessan ovessa on kahva. Vessassa ei ole lamppua emmekä ole ehtineet kokeilla ilmastointia - sen suhteen ollaan aika skeptisiä. Sen lisäksi, että uusi mökkimme on ehkä vähän parempikuntoinen, saimme kuulla ovirytäkän yhteydessä, ettei meillä olekaan tänään töitä, sillä on kansallinen vapaapäivä. Jos lukko olisi toiminut, olisimme menneet turhaan töihin. Hypoteesi: jokaisella rikkinäisellä lukollakin on tarkoituksensa. Töiden sijasta vietimmekin aamupäivän altaalla ja kaupungilla.

Alkuperäinen tarkoitus viikonloppua koskien oli mennä Dariin (samalla äänestämään), mutta koska matkat veisivät kahdeksan tuntia suuntaansa, aikaa perillä jäisi yksi kokonainen päivä. Päätimme, että menemme sinne sitten paremmalla ajalla, vaikka olisi ollut hauska käydä äänestämässä omaa pressasuosikkia ja samalla nähdä käytännössä miten äänestys toimii ulkomailta käsin. Ehkä ensi kerralla. Nyt viikonloppu menee joko Moshissa tai lähimaastossa, ehkäpä Arushassa.

Toivottavasti Larse pääsee ensi viikolla jo oikeisiin hommiin. Sitä odotellessa. PS. Union coffeen pirtelöt ovat jumalaisia herkkuja. Oikein hauskoja hiihtokelejä ja lumipyryjä!

L&J, J&L

Täysikuu meidän ison majoitustalon parvekkeelta.